sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Lakkikakku Kinuskikissan ohjeella

 

Kuten varmaan monilla muillakin, niin meilläkin oli ainakin yhdet lakkiaiset. Tein yhdessä anoppini kanssa lakkikakun ylioppilasjuhliin. Ohje on Kinuskikissan sivuilta Ylioppilaan juhlakakku. Täysin samanlaista on vaikea tehdä, onhan Kinuskikissan luomukset vertaansa vailla ja itse on näissä aloittelija, joten ei voi tavoitella täysin täydellisyyttä.

Pieniä kommelluksia kakun kanssa tuli, kun sokerimassa lämpeni liikaa ja tarttui pöytäpintaan tomusokerista huolimatta. Päällinen hieman repesi, jota sitten paikkailtiin parhaan mukaan. Kyseinen ruusu peittää hyvin pienet repeämät, eikä kukaan huomannut mitään! ;) Lakin mustat lakritsireunat hieman halkesivat, eikä ne leikkauksesta huolimatta tulleet tarpeeksi tasaiseksi. Lyyran nappasimme ylioppilaskortista koristamaan lakkia.

Kakku kuitenkin katosi parempiin suihin, eikös se olekin pääasia? Harjoittelua vielä vaatii, mutta jos sitä muutaman vuoden päästä onnistuisi tekemään vähän toisenlaisen lakin samalla tyylillä :)

Juhlat olivat oikein onnistuneet, ja ylioppilas kirjoitti loistavin arvosanoin. Välillä satoi, välillä paistoi aurinko, mutta se ei pysäyttänyt juhlahumua. Oikein mukavat juhlat siis kaikenkaikkiaan!

Oikein ihanaa kesän alkua ja nautinnollista lomaa lomansa aloittajille! :)
Onnea niin ylioppilaille ja ammattiin valmistuneillekin! <3

2 kommenttia:

  1. Vaaau, tosi hieno kakku tuli!! Pienistä kauneusvihreistä ei kannata huudella, ei niitä muut huomaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse sitä vain on aina niin kriittinen ja tietäähän sen, että aina jotain kommelluksia tulloo ;D Ei kaiken täydellistä piä ollakaan :)

      Poista