maanantai 23. kesäkuuta 2014

Askartelutarvikeostoksilla Lappeenrannassa

Kävinpä tuossa noin viikko sitten pyörähtämässä Lappeenrannassa, kun samalla oli sinne muutakin asiaa. Kotoisin en sieltä suinkaan ole, vaikkakin tie elämässä sinne suunnalle muutamaksi vuodeksi väliaikaisesti veikin. Löysin Askaretta-kaupan, kun se vielä sijaitsi Kauppahallissa. Sittemmin Askaretta pääsi isompiin liiketiloihin, joka miua suuresti ilahdutti, koska mielestäni kauppa pääsi kukoistamaan paremmin kuin aikaisemmin.


Askaretta on yksi suosikeistani, koska sieltä löytyy kaikenlaista niin paperiaskarteluun, helmeilyyn, nappeja, nauhoja, maaleja yms. Vain taivas tuntuu olevan siellä rajana! Sama se mihin silmä osuu, niin löytyy varmasti uutta ideanpoikasta.


Ja miunhan matkaan sieltä tarttui vaikka jos sun mitä! Suosikkini on erityisesti tuo pinkki neulatyynypöllö, olikohan se Crest nimeltään :) Olin jo jonkin aikaa sellaisen perään haikaillut ja nyt se tuli Askarettassa vastaan, joten en voinut vastustaa kiusausta ;) Lisäksi mukaan tarttui 4 pakettia leimasimia, pieniä pitsipapereita, sivellin, pieniä tähtipuunappeja ja kaksi valkoista lehteä.

Kävin etsimässä myös trikookudetta Pyöröpuikosta, mutta eihän siellä harmikseni lykästänyt. Kude, jota siellä oli sillä hetkellä saatavilla, olikin liian karheaa ja väärän väristä tarkoitusperääni (kude kun loppui kesken työn). Katselin myös sopivaa lankaa tulevaan isompaan projektiini, mutta huomasin, että miun piti vielä työstää ideaa lisää. Ja kaiken lisäksi lanka, jota siihen ajattelin, olikin väärän sävyistä :(

Kävinpä nyt sit viikkoa myöhemmin TaitoShopissa kokeilemassa onneani oikeanlaisen trikookuden etsinnässä. Onneksi sentään TaitoShopista löysin juurikin oikeanväristä trikookudetta keskeneräiseen työhöni, eikä tarvinnut turvautua vaihtoehtoon B: ottaa kuteesta kiinni ja purkaa työ alkutekijöihin.

Useimpia tuntuu harmittavan tämä Suomen kesä ja vesisade. Mutta miua se ei haittaa ei yhtään, antaa vaan sataa! Miä pääsen hyvällä omallatunnolla sohvan nurkkaan ja tekee keskeneräisiä töitä. Rentoudun luvan kanssa villikset jalassa näin kesäaikaan ja anna puikkojen puhua puolestaan <3

Ihanaa sateista kesäpäivää kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti