Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrättäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrättäminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kosmetiikkapussit lahjaksi ystäville

Käytetty lanka: Novita Miami valkoinen ja pinkki
Langan menekki: 50g/kosmetiikkapussi
Muut tarvikkeet: vetoketju, "made for you"-merkit

Jaamme muutaman ystävän kanssa samanlaisen elämäntilanteen. Kyseinen elämäntilanne ei ole jokaiselle tuttu, eikä siitä myöskään liiemmin puhuta. Keskenämme olemme pystyneet asiaa käymään läpi. Koska kyseinen elämäntilanne on raskas, ja tuo mukanaan enemmän vastoinkäymisiä kuin niitä onnistumisia (toivon mukaan lopulta onnistumisia), niin halusin tehdä ystävilleni yllätykseksi pienet kosmetiikkapussit. Nämä kosmetiikkapussit saavat kätkeä sisäänsä ne asiat, joita päivän valo ei aina kestä. Onpahan ainakin jotakin kaunista katseltavaa, jollei muuta ;)



Valitettavasti en muistanut mitata pussien kokoa, mutta kovin suuren suuret ne eivät ole. Toisen virkkasin suoraan kiinni vetoketjuun, toisen ompelin käsin kiinni. Tarkoitus oli alun perin, että molemmat virkataan vetoketjuun kiinni, mutta aamuyön pimeät tunnit tekivät tepposensa ja toinen vetoketju.. Noh, hajosi. Jouduin siis ompelemaan toiseen käsin vetoketjun kiinni aikaisemmasta suunnitelmasta poiketen.



Lahjat tuntuivat olevan mieluisia ja saivat ilahdutettua ystäväni. Postikin toimi yllättävän nopeasti ja lahjat olivat perillä yllättävän nopeasti. Suosittelen lämpimästi ohjetta muillekin, Miran ohjeilla ei voi epäonnistua!




sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Villatakki pienelle tytölle



Koko: 6kk

Lanka: Drops Baby Merino luonnonvalkoinen
Puikot: Pyöröpuikot 40cm 2mm ja 3mm
Muut tarvikkeet: muovinapit kierrätyskeskuksesta




Jokunen tovi on vierähtänyt, kun blogini puolella on ollut eloa. Käsitöitä olen tehnyt koko ajan, vaikkakin blogin puolella onkin ollut hiljaista. En vain ole ennättänyt siirtämään tänne blogin puolelle. Ja kun olisin ennättänyt kuvia siirtää puhelimesta blogiin, huomasin siirtäneeni valmiita töitä tietokoneen syövereihin.


Mutta herätellään nyt hieman tätä blogimaailmaakin. Naapureillemme syntyi ihana pieni tyttönen jokunen kuukausi sitten. Pikkuneiti O:n äiti pyysi minua tekemään heidän tytölleen villatakin. Ohjeen naapuri oli löytänyt Lankamaailman sivuilta ja toteutus jäi minulle. Käytin lankana Baby Merinoa, koska se on lämmintä ja pehmeää lankaa ja soveltuu ihanasti vauvaneuleisiin. Villatakki oli oikein sopiva pikkuiselle ja pienen O:n äiti oli oikein tyytyväinen.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Käsityöblogit -ryhmän 11. luukku


Nyt oli miun vuoro avata FB:n Käsityöblogit -ryhmän 11. luukku. Tämä samainen idea vilahti Lumioosilla 7. luukussa, jonka huomasin näin jälkijunaan. Ei kuitenkaan anneta sen häiritä. Tässä on omaversioni kynttilöiden tekemisestä ja kierrättämisestä.

Eli kyseessähän on ns. Räsymattokynttilä, josta monet ovat varmaankin nähneet vilahduksia sosiaalisessa mediassa tai blogeissa. Kynttilät on tehty kierrättämällä vanhoista kynttilän pätkistä. Eli jos olet ahkera kynttilöiden suurkuluttaja, tämä on siun juttusi!

Tarvitset siis kynttilän jämiä, sydänlankaa (saa esim. Sinellistä muutamalla eurolla pätkän ja riittää hyvin), pari maitotörppöä (nämä sain työpaikaltani, koska meillä ei ollut siihen hätään sopivia törppöjä), grillitikkuja, kattilan vedelle ja siihen pienemmän astian, joka kestää kuumuutta. 

 

Itse sulatin kynttilät vesihauteessa, koska tuolloin steariini sulaa tasaisesti eikä syty niin herkästi palamaan. Olin tätä ennen pilkkonut steariinin jämät pieneksi silpuksi ja lajitellut oman värisiin pusseihin. Dippasin sulassa steariinissa sydänlangat (ettei niiden ympäriltä steariini vetäydy ja jätä koloja) ja pätkäsin ne sopiviksi maitotörppöihin niin, että ne jäivät grillitikkuihin sidottuna roikkumaan. Steariinin sulattamiseen kannattaa varata aikaa, koska se ei tapahdu ihan hetkessä. Tämä on hyvin kärsivällisen hommaa, mutta lopulta odotus palkitaan. Annoin kynttilöiden vetäytyä ja jähmettyä rauhassa useamman vuorokauden, ennen kuin poistin pahvitörpöt niiden päältä. Steariinia olisi pitänyt hieman enemmän varata, koska steariinin jähmettyessä se vetäytyy ja näin ollen kynttilöihin jäi kuoppa ;) Onneksi ei ei kuitenkaan haitannut ystäväpiiriäni, joille vein nämä lahjaksi pikkujouluissa useampi viikko sitten. 

Näin lopuksi muistutan, ettei kynttilöitä saa koskaan jättää itsekseen palamaan! Joten ei muuta kuin mukavia hetkiä kynttilöiden parissa ja annetaan niiden tuoda valoa pimeyteen näin hämärien ilmojen keskellä :)

Muiden päivien luukut löydät alta, käykääs kurkkaamassa:
Annukan aurinkoiset
Pieniä hetkiä
VillaNanna
Söpölandian sauma & silmukka
Lankarakkautta
Katjun kannoilla
Lumioosi
Puikkomaisteri
Vastarannan virkkaaja
Mehukekkerit

Seuraavan luukun jälkeeni avaa The Little Village, jäämme siis odottamaan hänen tuotoksiaan ;)

tiistai 20. lokakuuta 2015

Skootterin huppu kierrättämällä

 Malli: Skootterin huppu (oma pää)
Käytetty materiaali: kierrätetty vanha auton suojahuppu

Mieheni isä osti skootterin ja toivoi, että tekisin vanhasta auton suojahupusta skootterille uuden hupun. Miähä otin haasteen vastaan. Koko hupulle tuli olla 200x140x85cm. Mitat olivat noin mittoja ja otettu leveimmistä kohdista. Toiveena oli huppu, ulkonäöllä ei ollut niin väliä, kunhan ajaa asiansa.

Noh, ompelijana kuvailisin tällä hetkellä itseäni siten, että tehdään sellainen, mikä fiilis olisi. Eli sen näköinen huppu tuli. Kuva on otettu nopeasti kiireessä huppua sovitellessa. Käytännössä hupusta tuli kolmion mallinen päältäpäin: toinen sivu on ommeltu vain sivuilta kiinni ja toiseen kiinnitetty 85cm leveä jatkopala laatikkomaisesti. Alhaalle on tehty halkiot, jotta olisi hieman pelivaraa, mikäli renkaat ottavat jostain kohtaa kiinni.

Noh, huppu meni skootterin päälle ja se oli pääasia! Mikään kovin kaunis ilmestys se ei ole. Haasteita toi vanhan auton suojahupun leikkaukset, koska huppu oli tietysti ommeltu muotoonsa. Äidilläni oli naurussa pitelemistä, kun ihmettelin huppua ja leikkelimme sitä yhdessä ja miun suunnitelmat vaihtuivat lennosta nopeasti. Pitäisi varmaan tehdä joskus ihan kunnollinen suunnitelma, eikä muutella sitä kesken kaiken :D Olisin ehkä päässyt hieman helpommalla. 

Noh, mentiin jälleen inspiraation mukaan. Nyt oli selvästi tällainen fiilis ;)

torstai 1. tammikuuta 2015

Kylpytakista pieniksi pyyhkeiksi

 Malli: Pienet pyyhkeet
Koot: erikokoisia, kuten 30cm x 30cm ja 40x 70cm
Materiaali: vanha kylpytakki, mustaa lankaa ja kanttinauhaa

Uusi vuosi alkoi pienellä lahjalla, jonka vein siskolleni. Hän tarvitsi pieniä pyyhkeitä L:lle, joita kävin hänelle aiemmin katselemassa IKEAssa. Kyseiset pyyhkeet olivat valitettavasti loppuneet, joten päätin tekaista hänelle pieniä pyyhkeitä miehen vanhasta kylpytakista. Kylpytakki oli sen verran jo joistakin kohti huonoksi mennyt, että oli aika ottaa hyvä kangas talteen ja repaloida takki.

Koska kankaan kunto vaihteli paikoitellen, tein sen verran pieniä pyyhkeitä mitä kankaasta irtosi ja eri kokoisia. Nyt on pienelle L:lle pyyhkeitä taas käyttöön. Lenkit tein pyyhkeeseen vanhasta kanttinauhasta. Reunat pyyhkeisiin huolittelin saumurilla ja ompelin suoralla ompeleella.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille! :)

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kun tavallinen pyyhe turhauttaa..

 Malli: Turbaanipyyhe
Materiaali: vanha pyyhe
Muut tarvikkeet: pieni pätkä kuminauhaa ja nappi

... Niin silloin yksi parhaimmista keksinnöistä on turbaanipyyhe, jonka ohje löytyy Eilen tein -blogin puolelta. Mielestäni turbaanipyyhe kuuluu niihin asioihin, mikä jokaisen pitkähiuksisen pitäisi omistaa ;) Idean näin ensimmäistä kertaa Tuunausblogin puolella, joka johdatti miut alkuperäisen ohjeen äärelle.

Pitkähiuksisena tiijän, miltä tuntuu, kun hiukset pitää kuivattaa pyyhkeen sisällä ja pyyhe painaa ja lopulta viskaan pyyhkeen jonnekin nurkkaan. Tämä sentään pysyy miun vauhdissa mukana ja hiukset saavat kuivua rauhassa. Kätevä keksintö!


Turbaanipyyhe on tehty vanhasta pyyhkeestä, jolla ei enää kamalasti elinikää ollut. Hiukset pyyhe vielä kätevästi kuivaa kuitenkin tässä mielessä, joten vanha pyyhe sai uuden elämän vähän erilaisessa muodossa. Koska saamani pyyhe oli sen verran iso, siitä syntyi näitä turbaaneja kaksin kappalein. Ohuesta kaistaleesta tein tassupyyhkeen kurakeleille meidän koiralle. Toisin sanoen miun ei tarvinnut kuin ommella reunat siistiksi ja taitella ne ;)

Mukavaa viikonlopun viettoa kaikille! :)

PS. Yhtäänhän miua ei harmita, kun monet muut ovat Tampereella Käsityömessuilla ja miä en tällä erää osallistunut tapahtumaan.. Mutta ensi vuonna sitten uudestaan ja silloin aion olla paikalla, koska eiköhän silloin miulta viimeistään ala loppumaan kaikki ihana, mitä viime vuoden messuilta hamstrasin ;)

torstai 13. marraskuuta 2014

Pyöröpuikkopussi kierrätysmateriaaleista

 
 Malli: Puikkopussi pyöröpuikoille
Materiaalit: huivi, vanhat farkut, vanhaa ylijäänyttä paksua mustaa kangasta,
kuminauhaa ja nappi
Koko: 14cm x 114cm
Sisältää 19 taskua puikoille

Miun puikot vilisi tähän asti valtoimenaan ja osaksi niputettuna kumppareilla miun käsityölaatikossa. Huomasin kuitenkin, että tarvitsen puikkopussin, jotta puikot säilyisi hyvinä eivätkä saisi vaurioita, ja löytyisivät aina sieltä, mistä pitääkin.

Miulta löytyi vanha huivi ja jämäkankaita. Niistä leikkelin ja taiteilin sen mitä sain puikkopussiin. Taskujen yläreunaan ompelin kuminauhasta hieman pitoa, etteivät puikot tipahda taskuista ulos. Ensin ajattelin tehdä nyörin puikkopussin ympäri, mutta päädyinkin nappiin ja kuminauhalenkkiin.


Ainoo, mikä hieman harmittaa, niin puikkopussi on aavistuksen liian matala korkeudestaan, että sinne mahtuisi miun lyhimmät sukkapuikot ja pidemmät pyöröpuikot. Sen sijaan kaikki miun 40cm puikot mahtuivat hyvin pussiin. Ehkä miä tuohon vielä joskus ompelen lisäkappaleen ylös, jolloin saan siihen lisäpituutta. Ei sen puoleen, niin eipä tuosta vihreästä huivista olisikaan enempää riittänyt antaa korkeutta pussille.

Niin tai näin, joskus näitä pieniä kömmähdyksiä sattuu, mutta näppärä on käytössä ja nyt ainakin miun lyhyet pyöröpuikot on siististi kaikki samassa paikassa. Olisin tehnyt toisenkin puikkopussin, mut tontut vihjasi, että joulupukki on pistäny tässäki asiassa sormensa peliin ;)

tiistai 11. marraskuuta 2014

Eväskassi kierrättämällä


Malli: Eväskassi töihin
Koko: 23cm x 14,5cm x 25cm
Käytetyt materiaalit: Iso muovikassi, vanha lakana,
satiininauhaa, ompelulanka
Kenelle: itselleni

Kuinka moni tietää sen tunteen, kun saavut työpaikallesi ja huomaat, että juomasi on levinnyt pitkin kassia tai hätäpäissäsi ottamasi hedelmäpussin pohjalle? Miulle tuo tunne on useimmiten liiankin tuttu. Siinä meni sitten se muovipussikin, eikä sitä voi uudestaan käyttää. Siksipä miä tekasin itelleni töihin eväskassin, jonka saa helposti pyykäistyä myös sisäpuolelta.

Kuva kassin sisältä.
Koko eväskassi on käytetty puhtaasti kierrätysmateriaaleista ompelulankaa lukuunottamatta. Revin vanhan lakanan sopiviksi suikaleiksi (pohja + 2kpl sivua pitkänä yhtenäisenä suikaleena ja erikseen 2kpl suikaleita sivuille). Näitä suikaleita tein yhteensä 2 kappaletta, koska toisista tuli kassin sisäpuoli ja toisista ulkopuoli. Sisäpuolen kappaleisiin silitin silitysraudan ja leivinpaperin avulla muovipussin kankaaseen kiinni kahdella pisteellä. Tästä tekniikasta löytyy netistä erilaisia sivustoja. Kannattaa huomioida, että jokainen muovipussi käyttäytyy hieman eri tavalla. Minulla esim. ensimmäinen muovipussi suli kokonaan hetkessä kasaan eikä toiminut toivotulla tavalla. Tekniikkana muovipussin silittäminen oli helppoa, mutta sen toteutus vaihteli. Miä tein niin, että sulatin pieniä suikaleita muovipusseja kankaaseen, jotta tulos olisi tasainen ja muovipussi ei ehtisi sulaa puhki. Saisi myös kestävän pinnan, kun on hieman kerroksellisuutta kankaassa.


Sitten ompelin kappaleet toisiinsa kiinni. Hieman lisää väriä sain vanhalla satiininauhalla, jonka sain äidiltäni. Miusta tuosta tuli just sellainen, kun halusin ja yleisilmeeltään aikas magee!


Äitini hieman epäili, näinköhä tuosta muovipussioperaatiosta mitään tulee, mutta lopputulos yllätti äitinikin, että kappas, sehän toimi ;) Ja kyllä tuota askarrellessa olohuone oli sen näköinen, että tytär on tullut kotiin!


PS. Kuvista huomaa, miten ryppyinen tuo miun kassi loppupeleissä onkaan. Enäähän sitä ei voi silittää, ettei sisällä oleva muovikassi kärsi. Lakana elää ryppyjen kanssa, joten menkööt noin ryppyisenäkin. Kunhan pitää miun eväät kasassa ja kaikki ei oo ihan mähmäisiä, jos juomapullo räjähtää kesken kaiken ;)