Blogihiljaisuus rikkoutuu, ei kuitenkaan se klassinen syy.

Pitää nähtävästi rikkoa blogihiljaisuus. Tällä kertaa miulla ei ole kuvia jaettavaksi. En ole suinkaan lopettanut blogini kirjoittamista. Tällä hetkellä elämässäni tapahtuu vain hyvin paljon asioita, ettei käsitöille ole jäänyt aikaa. Myös se motivaatio on nyt hukkunut jonnekin. Varmaan tämän hetkisen kiireisen elämän taakse. Mutta pian se hektinen vaihe on hetkeksi ohi ja voin käpertyä ensimmäisen kerran neljään vuoteen jälleen sohvan nurkkaan tekemään käsitöitä - kun meille tulee se sohva!

Miulla tulee nyt myös mahdollisuus esitellä miun tulevan käsityönurkkaukseni, jota tähän asti ei ole ollut. Käsitöitä oon tehnyt aina milloin missäkin. Nyt saan vihdoinkin itselleni pienen työpisteen ja aarteideni kätköpaikan.

Pieniä käsitöitä oon saanut tehdyksi ja ne siirrän tänne blogini puolelle, kunhan löydän ne tuolta pahvilaatikkomerestä. Tai tuolta jätesäkkilinnasta. Eli kyllä, me muutetaan. Olemme katselleet pidemmän aikaa jo isompaa asuntoa ja nyt me se löydettiin. Mielikuva siitä ei ollut ehkä sellainen, miitä ajattelin alunperin. Ei alkuunkaan. Mutta tässä oli sitä jotain, joka kolahti. Tilaa on enemmän kuin se yksi huone. Mieheni kanssa päästään pällistelemään tilan paljoutta ja miettimään huonekaluja (joita meillä ei juurikaan ole). Miten eriävä maku meillä loppupeleissä onkaan, mutta olemme mielettömän hyviä tekemään kompromisseja! Suorastaan mestareita, ettemmekö sanoisi. Jos joku minut tunteva lukee blogiani ja ihmettelee, miksi muutamme niin kauas, niin vastaus on: tämäkin on kompromissi. Elämämme on täynnä kompromisseja. Se on elämää, se on nykypäivää. Mutta täytyy sanoa, että tämä kompromissi tuntuu iha mielettömän hyvältä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan muutto tuntuu hyvältä, ei stressaavalle ja ahdistavalle asialle (jos nyt noita pahvilaatikoita ei lasketa). Meillä on tilaa kutsua vieraita eikä tarvitse enää sanoa, ettei meille mahdu. Me päästään jatkamaan elämää sellaisenaan. Tätä ei ennalta suunniteltu, asiat vain tapahtuivat. Ajomatkaa tulee päivittäin, mutta ihminen on sopeutuvainen.

Ja mitä tulee meidän karvaiseen laadunvalvojaan: koiraneiti matkaa tietysti mukana. Nyt on hänelläkin tilaa temmeltää ja lähistöllä on upeat ulkoilumahdollisuudet! Monta eri asuntoa on koiraneiti nähnyt, jospa tämä nyt olisi se pidempi aikaisempi vaihtoehto.

Pääsen siis nyt täyttämään haaveeni siitä käsityönurkkauksesta. Ja saan sen ompelukoneenkin... Jahka siihen rahaa löytyy. :)

Blogini syttyy jälleen kukoistamaan, kun saan elämäni ruudun täällä päässä järjestykseen jälleen. Elämä on miusta tällä hetkellä aika ihanaa, ja antaa jälleen mahdollisuuden mennä asioissa eteenpäin!

Mukavaa alkanutta kevättä!