torstai 31. maaliskuuta 2016

Tuunatut lasinaluset

Tarvikkeet: valkoinen askartelumaali, askartelulakka,
sivellin, lasinaluset

Innostukseltani en huomannut ottaa ennen-kuvaa lasinalusistani. Olen n. 4 vuotta sitten saanut Annetaan-palstan kautta lasinaluset, jotka olivat tummuneet pahannäköisiksi. Ajatuksenani oli ne maalata uudelleen. En vain saanut koskaan sopivaa aikaa tähän ja jemmasin lasinaluset, jotta voin ne joskus maalata. Tiimarin loppuunmyynnistä löysin maalia ja lakkaa, jotka päätin jemmata näihin alusiin. 

Nyt näin muuton alla löysin nämä maalit ja lasinaluset ja päätin alkaa tuumasta toimeen (mitä nyt olisi pitänyt purkaa tavaroita ja mieskin ihmetteli, miksi jätin laatikon purkamisen kesken... Köhköh ;)). Maalasin lasinaluset n. 3-4 kertaa, jotta pinta tuli halutunlaiseksi. Lopuksi vedin lakkakerroksen päälle.

Täydelliset niistä ei tulleet, nimittäin osa jäi välillä ikävästi alustaan kiinni lakkansa tai maalinsa vuoksi ja hieman pääsi pinta vahingoittumaan. Jospa ne nyt jonkinaikaa ajaisi asiansa, sillä pidän lasinalusien pinnalla olevasta kuvioinnista. Ja nyt ne sopivat valkoisen maalinsa vuoksi mukavasti uuteen kotiimme! Luulisin, että maalin ja lakan pitäisi kestää hyvin, koska ainakin purkkien kyljessä niin maalin luvattiin tekevän. Se jää nähtäväksi, mutta onneksi kyseessä ei ole kovinkaan suuren euromäärän menetys :) Tosin työmäärän kylläkin.

Mutta kyllä tykkään näistä nyt enemmän kuin aikaisemmin. Ja eipä tarvitse enää metsästää uusia lasinalusia, niitä kun tässä taloudessa menee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti