sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Vaunuinen pöllölelu oli myytävänä

Lanka: Novita miami harmaa, turkoosi ja valkoinen
Mitat: sopivat hyvin Emmaljungan vaunuihin, n. 48cm,
mutta nyöritys jätetty pitkäksi, jotta sen voi itse säätää vaunuihin sopivaksi
Kiinnitys: pidikkeet mukana

Tein tämän pöllöisen vaunulelun tilauksesta eräälle henkilölle. Olimme sähköpostitse paljon yhteyksissä ja informoin häntä työn edistymisestä. Hieman aikatauluni venähti, koska käyn kokopäiväisesti töissä ja teen myös lisäksi ylitöitä, ja henkilokohtaisessa elämässäkin sattuu ja tapahtuu tällä hetkellä paljon. Pidin kuitenkin työntilaajaa ajantasalla työn edistymisestä ja laitoin myöskin kuvaa, että kyseinen työ on todellakin tekeillä.

Kun oli aika laittaa kirje postiin ja maksun aika, viestit alkoivat loppua. Kun sain yhteyden, pidin viivytyksen syytä hyvänä ja sovimme, että odottelen sen verran, että henkilö pääsee paremmin Internetin äärelle. Odottelin viikon, odotin toisen viikon. Yli kuukauden odottelun ja uusien viestien jälkeen jouduin toteamaan, ettei kyseinen henkilö enää vastannut viesteihini. En tiedä syytä, miksi viesteihin ei vastattu. Kuitenkin harmitus jäi, sillä kyseinen työ on tehty tilauksena ja itselläni ei sillä tällä hetkellä tarvetta ole. Tietysti oon nähnyt aikaa ja vaivaa työn eteen. Olen silloin tällöin tehnyt tilaustöitä tuntemattomille ja muuten heidän kanssaan on kaikki sujunut hyvin ja kuten pitääkin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kaikki ei mennyt kuten pitää. Jokainen, joka tekee käsitöitä ja tietää tunteen, kun teet jotakin tilauksesta ja maksun hetkellä ei yhteyttä enää saadakaan, tietää, miten ikävää se on. Ehkäpä vastaisuudessa taidan tehdä niin, että maksu ensin ja sen jälkeen alan tekemään työtä? Vai miten te lukijat olette tilaustöitä tehdessänne tehneet?

Mutta jos satut tuntemaan, että tämä kyseinen pöllöinen vaunulelu sopisi teille ilahduttamaan pienoista tulijaa, niin ota ihmeessä yhteyttä tänne päin! Tämä pöllöperhe on nyt kaupan, ja hinta on sama, minkä sovimme edellisen ostajan kanssa eli 12,20e sis.postikulut, materiaalit ja tekopalkan. Olen pakannut työn niin, että se mahtuu postiluukusta sisään, ja saat sen siis kotiovellesi asti! Jos profiilia klikkaa, pystyy sieltäkin kautta laittamaan minulle viestiä. Jos jotain ongelmaa esiintyy, niin laita kommenttia ja palataan asiaan.

Tämä on myyty onnelliseen uuteen kotiin ilahduttamaan pientä tulokasta! :)

5 kommenttia:

  1. Tuo olisi just täydellinen vaunulelu meidän tulevalle poitsulle! Jos ei joku muu ole jo kerennyt niin ostaisin tuon mielelläni. :)

    VastaaPoista
  2. Voi, kun on suloinen vaunulelu! Harmi, kun kävi noin, itselläkin on käynyt muutaman kerran ja kyllähän se harmittaa kun vartavasten toiselle tekee tilaajan toiveiden mukaan. Vaunulelu on kyllä niin nätti ja edullinen, että varmasti ostajia löytyy :)
    Mukavaa alkanutta viikkoa Tepazu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mira! Nää on näitä harmittavia juttuja, joita joskus ilmenee. Ensimmäistä kertaa sattu omalle kohdalle, vaikka luottavaisin mielin olinkin. Mut en miä silti lannistu. Mukavaa viikkoa sinnekin, Mira! :)

      Poista