maanantai 18. toukokuuta 2015

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

 
Lanka: 7-veljestä

Joskus miä onnistun buukkaamaan itselleni aivan liikaa tekemistä. Joskus olen myös mestari siinä. Nyt onnistuin joulun alla tekemään itselleni tempun terävän ja buukkaamaan itseni aivan täyteen.

Miun oli tarkoitus tehdä iskälle joululahjaksi kauluri, kun edellinen kauluri oli iskälleni niin mieluinen, ja toivoi toista kauluria itselleeni. Iskä sanoi, että hän malttaa kyllä kauluria odottaa, kun kerroin, etten mitenkään ehdi sitä jouluaatoksi tekemään (iskä on aika kultainen ja ymmärtävainen - ja tässä tapauksessa aika pitkähermoinen!). Nyt vasta, kun lumet ovat sulaneet ja jäätkin jo kadonneet, sain kaulurin tehtyä ja toimitettua meidän iskälle. Kaikesta huolimatta iskä oli tyytyväinen ja odottelee nyt ensi talvea ja järvien jäitä saapuvaksi.

Työ on osa JyJu-15 -projektia. Valitettavasti miä varmaan joudun JyJu-15 suhteen heittämään kohta pyyhkeen kehään, koska keskeneräisiä töitä on paljon ja aikaa liian vähän. En mitenkään ennätä saamaan kaikkea valmiiksi. Elämäntilanne on tällä hetkellä hyvin hektinen ja varmaan uusia tuuliakin voi olla luvassa, joten jostakin se on tingittävä. Projekti on kyllä mukava, ja vaikka tämä jäisikin miulta kesken, aion ehdottomasti kokeilla joku kerta uudelleen, kun aikaa on enemmän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti