torstai 22. toukokuuta 2014

Arkiruokahaaste

Sain Minnalta Harmaa ja muut iloiset värit -blogin kautta arkiruokahaasteen. Tämä nyt menee hieman blogini aiheen vierestä, mutta kyllä tänne aina yksi ruokapostaus mahtuu muiden mukana ;)

"Haasteessa on tarkoituksena esitellä ne lämpimät ruuat, joita on tullut seitsemän päivän aikana syötyä, olivat ne sitten itse valmistettu tai jonkun toisen tekemiä. Kustakin ruuasta tulisi laittaa valmistusohje ja kuva valmiista ateriasta. Kokoa kaikki 7 ateriaa yhteen postaukseen ja sen jälkeen haasta kolme tekemään tämä sama."

Eli haaste lähtee:

Weetu / On trip in life
Henna J. / Lankahelvetti
Tiippana / Vanhalla metsäpellolla

Ajattelin ensin, että voi räkä, koska en ole mikään hyvä ruuanlaittaja. Lisäksi ruokailu voi joskus käydä hyvinkin yksipuoliseksi töiden vuoksi. Ja vielä mikä lisää tätä hirvitystä, niin syömme yhden lämpimän aterian yleensä päivässä! Parannettavaa on siis monessa kohtaa.

Tapana on tehdä ruokaa useammalle päivälle, ettei kaikki aika mene keittiön puolella. Siksi tässä todennäköisesti tulee muutama ruoka ainoastaan, sillä tuskin se ketään palvelee, että sama ruoka toistuu päivästä toiseen! 

1. ja 2. päivä

 Nopea spagettivuoka uunissa n. 5 annosta

400g jauhelihaa
1 sipuli
n. 4½ rakettispagettia
1 tölkki tomaattimurskaa
1 pieni tölkki pyrettä
oman maun mukaan makeaa chilikastiketta
mausteita
hieman juustoraastetta pinnalle

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Pilko sipuli ja kuullota pannulla. Ruskista jauheliha. Mausta jauheliha oman maun mukaan. Lisää joukkoon tomaattimurska ja -pyre. Anna hetken kiehahtaa. Lisää joukkoon makeaa chilikastiketta oman maun mukaan. Keitä spagetti. Lopuksi siivilöi vesi spageteista pois. Voitele vuoka ja sekoita spagetti sekä jauhelihatomaattikastike keskenään. Raasta pinnalle juustoa. Laita vuoka uuniin ja anna sen paistua siellä n. 15-20min.

PS. Oikeastihan spagettivuokaan tulee valkokastike, mutta meillä käy useimmiten niin, että vuokaan ei enää sitä mahdu. Siispä tämä menee meillä näin. Jos oikein laiskottaa, on vuoka syötävää jo ilman uunissa oloakin, tuleepa spagettia ja jauhelihakastiketta! :)

3. päivä



 Chicken cordon bleu, riisi ja currykastike

 Chicken cordon bleu
1 paketti kanafileitä (paksuja sellaisia)
kinkkuja
Koskenlaskija -tuorejuustoa (meillä viherpippuri)
 vehnäjauhoja
korppujauhoja
kananmuna

Halkaise kanat ja laita sisälle kinkku ja tuorejuusto. Pyörittele kanat vehnäjauho-korppujauho-kananmuna-seoksessa. Paista fileet pannulla niin, että pinta ruskistuu. Laita kanat tämän jälkeen 225 asteiseen uuniin n. 20 minuutiksi. Keitä riisit lisukkeeksi paketin ohjeen mukaan.

 Currykastike
2dl ruokakermaa
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl currya
2,5 dl vettä
öljyä

 Laita pannulle ensin hieman öljyä. Lisää curry ja vehnäjauho. Kiehauta. Lisää vesi. Kiehauta 10min ajan. Lisää lopuksi ruokakerma.

4. päivä


Chicken cordon bleu ja lankkuperunat



Eiliseltä jäänyttä chicken cordon bleuta
½ pss Rainbow lankkuperunoita

Paista perunat uunissa 225 asteessa. Laita n. puolessa välissä kanat uuniin perunoiden kanssa lämpiämään.

5. päivä


Kalapuikot, perunamuusi ja kermaviilikastike

1 pkt kalapuikkoja
6 perunaa
1 prk kermaviiliä
hieman kurkkusalaattia
tilliä
sinappia

Kuori perunat, pilko ja keitä ne kattilassa.

Tee kermaviilikastike. Sekoita kermaviiliin sinappi, kurkkusalaattia ja sinappia oman maun mukaan. Sekoita tasaiseksi. Laita hetkeksi jääkaappiin vetäytymään.

Pistä kalapuikot ohjeen mukaan lämpiämään uuniin.

Kun perunat ovat kypsiä, kaada ylimääräinen vesi pois (tai säästä muusiin, jos haluat). Lisää maitoa perunoiden joukkoon ja muussaa perunat. Lisää valmiiseen muussiin hieman suolaa ja voita.

6. ja 7. päivä



Pitaleipä, juustokuminapihvit ja tsaktsiki

Juustokuminapihvit
800g jauhelihaa
1 sipuli
2 kananmunaa
2dl korppujauhoja
4dl vettä
juustokuminaa
suolaa
pippuria

Turvota korppujauhot vedessä. Pilko ja kuullota sipuli pannulla. Lisää kuullotetut sipulit kananmuna, jauheliha ja mausteet turvonneisiin korppujauhoihin. Sekoita massa tasaiseksi. Muotoile pellille mieleisesi kokoisia pihvejä. Paista 200 asteessa 15-20min.

Pitaleivät n. 9kpl
6dl vettä
 2tl suolaa
4tl sokeria
1 pss kuivahiivaa
12-14dl vehnäjauhoja
6rkl öljyä

Lisää suoka ja sokeri kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhojen mukana kuivahiiva. Sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi öljy. Paista uunissa n. 250 asteessa 5 minuuttia.

Tsaktsiki
1 kurkku
maustamatonta jukurttia
suolaa
pippuria

Raasta kurkku raastimella. Lisää joukkoon jukurttia oman maun mukaan. Lisää hieman suolaa ja pippuria. Anna makujen vetäytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

Bon apetit vain kaikille! :)

3 kommenttia:

  1. Mie bongasin tän vasta nyt, hei jee, kiva kun teit tämän! :) Monta hyvää ohjetta meillekin sovellettavaksi, kiitos!

    (Voi ei, nyt miun tuli nälkä... :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kokeilen ens kerralla toista pitaleipäreseptiä.. Ei oikein tarpeeksi kohonnu noi miun leivät. Mut on kyllä hyvä yhistelmä, miä kyllä tykkään noista juustokuminapihveistä (sitäkään ei kyllä saa laittaa liikaa :D) ja tsaktsikikastikkeesta... Nomnom! :P Suosittelen!

      Poista
    2. Siis juustokuminaa ei kannata laittaa liikaa.. Muuten maistuu pihvit vaan sille :P

      Poista