lauantai 7. joulukuuta 2013

Koivunoksista koristeeksi

 

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, kuinka saisin kätevästi vaihdettua ilmettä asuntooni vuodenajan mukaan. Miulla ei varsinaisesti oo paikkaa, mihin voisin laittaa esim. pääsiäiskoristeita tai erilaisia joulukoristeita. Haluaisin kuitenkin erilaisten juhlapyhien näkyvän. Siksipä mieleeni tuli ajatus, että voisin tehdä itselleni eräänlaisia oksia, joihin aina vuodenajan tai juhlapyhän mukaan vaihdella koristeita.

Lisäksi materiaalit tähän hommaan löytyi helposti entuudestaan. Tarvitsin vain koivunoksia, lasipurkin, pitsiteippiä, juutinnarua ja valkoista spraymaalia. Lisäksi tietysti jonkinlaista styroksia, johon saisin oksat maalaamisen ajaksi tukevasti pystyyn.

Aloitin projektin jo alkusyksyllä, sillä vanhempieni lähimetsästä kaadettiin puita ja sain hakea risukosta oksia itselleni.

Tästä kasasta valitsin itselleni sopivat oksat...
... Ja jätin oksat vanhempieni pihalle kuivumaan.
Tässä oli alla niin monta eri projektia, joten oksat olivat useamman kuukauden ajan pihalla kuivamassa! :D Muutamia viikkoja sitten hain ne pihalta ja aloitin niitä työstämään. Kuivat lehdet oli pudonneet pois ja harsin oksia vielä hieman harvemmiksi. Sitten iskin oksat styroksiin ja aloitin spraymaalilla niitä maalaamaan. Yksin en tätä hommaa tehnyt, sillä isänikin innostui asiasta ja halusi olla myöskin niitä maalaamassa ;)

Sitten oksat vain kuivaan ja lämpimään paikkaan kuivumaan. Sen jälkeen otin lasipurkin ja pesin sen astianpesukoneessa puhtaaksi pölystä sun muusta liasta. Sitten teippasin Käsityömessuilta Teippitarhan pisteeltä ostamaani pitsiteippiä purkin alaosaan ja leikkasin purkin suuaukkoon juutinnarua. Pohjalle laitoin pieniä kiviä, jotta saisin oksat paremmin pystyasentoon.

Lähikuvaa purkista.

Ja miun koivunoksat ovat valmiit! Tällä hetkellä niissä roikkuu vain Clas Ohlsonilta ostamiani pöllökuusenkoristeita. Tarkoitus on näin talviaikaan laittaa vielä jääpuikkokoristeita roikkumaan, kunhan saan ne käsiini. Lisäksi ehkä muutama kuusenpallo tai lumispraylla sprayattu käpy.. Kunhan katsoo, miltä tuo näyttää noiden jääpuikkojen jälkeen.


2 kommenttia:

  1. Hienot tuli! Jääpuikot odottelee siua täällä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ihana Minna, kiitos <3 En malta odottaa, että pääsen niitä tuohon ripustelemaan! :)

      Poista