sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joululimppuja ja joulukukkia

Nyt tuleekin vähän erilainen postaus verrattuna edellisiin. Tämä menee nyt vähän enemmän näihin ruokapuoliin, mut on mukana askarteluakin. ;)

Useimmiten sitä miettii, mitä ihmettä sitä antaisi miehen isovanhemmille ja vanhemmille joululahjaksi. Ihmisille, joilla on jo kaikkea. Viime vuonna annoin sytykeruusuja ja -käpyjä, mutten tänä jouluna halunnut samaa lahjaa toistaa.

Käytän ahkeraan Kinuskikissan ohjeita keittiön puolella. Oletteko siellä sivuilla käyneet? Ehdottomasti miun suosikkini leivontasivuista! <3 Ihania ohjeita kuvineen, joiden avulla myös tällainen tumpelokin onnistuu aina välillä! Osaan nimittäin polttaa helposti keitokset pohjaan ja keittiössä sattuu ja tapahtuu ;)


No mutta, asiaan! Tänä vuonna katselin Kinuskikissan sivustoa sillä silmällä, jos sieltä löytäisi jälleen jonkin ihanan ohjeen, jota voisi joulun alla hyödyntää. Kinuskikissa vastasi kuin suoraan tarpeeseeni ja julkaisi Puolukkaisen joululimpun ohjeen. Jauhettua kuminaa en löytänyt kaupasta, joten jouduin sen jättää kokonaan pois. Se ei kuitenkaan makua haitannut, vaan leivät olivat oikein maukkaita! Ja unohtamatta, että näitä leipoessa kotikin tuoksui oikein ihanan jouluisalle! :)


Ja sitten tämä askarteluosuus! Taittelin sanomalehdestä parhaani mukaan jonkinlaiset vuuat. Nitojalla nidoin reunat kiinni. Koska pelkäsin sanomalehdestä irtoavan mustetta (eikä miulla oo suinkaan tarkoitus ketään myrkyttää!), päällystin sanomalehden vielä foliolla. Sen jälkeen kietaisin juutinnarulla paketin kasaan. Lisäksi taittelin sanomalehdestä ja paperista pienet lappuset limppuihin mukaan, joista ilmenee, mitä limppu sisältää. Nykyisin kun jokainen tuntuu jonkinlaista dieettiä noudattavan tai olevan jollekin ruoka-aineelle allerginen, niin jokainen tasan tietää, mitä suuhunsa pistää :)

Linnunruokakakkuja, puolukkainen joululimppu ja hyasintti jouluviemisiksi.

Tällainen joulupaketti sitten lähti miehen molemmille isovanhemmille, miehen vanhemmille ja omille vanhemille viemisiksi näin joulun alla :) Vasemmalla epämääräinen siemenkasa on linnunruokakkuja, jonka löysin Kuuhullun käsityöblogista. Niistä kerron enemmän myöhemmässä postauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti