maanantai 26. elokuuta 2013

Syksyksi uusi baskeri


Malli: Naisen neulottu pitsibaskeri
Lanka: Rose Mohair liila n. 25g
Koko: naiselle

Tällaisen pitsibaskerin tekasin itselleni syksyä varten. Ohje löytyy täältä. Ainoa, niin kyseisessä ohjeessa langanmenekki on isompi, kuin mitä miä sain tähän käytettyä! Omasta mielestäni tein kaiken ohjeen mukaan, mutta ilmeisesti osasin tehdä jotain väärin, kun en saanut mainittua lankamäärää kulumaan. Liekö käytetty ohjeessa kaksinkertaista lankaa? Tosin miulle riitti tuo ihan yksinkertainen lanka ja baskerista tuli miun päähäni juuri passeli. Tosin, kuvassahan on mieheni, en minä ;)

Baskerin teko oli yksinkertaista ja helppoa. Tosin mainittakoon, että kyllä miä purin ja kerin baskerin muutamaan kertaan alkutekijöihinsä, kun en omistanut silloin vielä sopivan kokoisia pyöröpuikkoja ja normipuikoista silmukat karkailivat lahjakkaasti. Mutta onneksi posti toi miulle ajoissa paketin, joka sisälsi bambuiset pyöröpuikkoni!


Baskeri kuvattuna päältä, näkee hieman pään kuvointia.

Varmaan jonkinlaisen vuoren tekasen tuohon jossakin välissä, ettei ala mohairlanka kutittaa. Mutta aluksi kokeilen käyttää juurikin noin. Ja langan miä löysin edullisesti kirpparin kautta, joten baskerin hinnaksikaan ei tullut juuri mitään! Lankavarastojani tutkiessani huomasinkin, että miulla on useampi kerä tuota mohairia. Mihin miä joudun vielä niiden kanssa?! Joten täältä voi löytää jatkossakin mohairlangasta tehtyjä töitä, kun tuota lankaa kerran on.

Saa ehdottaa, millaisia kivoja neuleita voi mohairista tehdä! :)






4 kommenttia:

  1. Kaikkea ihanaa sie olet taas tehnyt, nuo lankavärjäyksetkin näytti hienoilta!

    Mie en jotenkin voi uskoa, että tuon baskerin teko oli yksinkertaista ja helppoa, mutta mie nyt olenkin neulontataidoton. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! :) Ja äläs nyt, ohje vaikuttaa vaikeammalta, kuin mitä on. Rohkeasti vaan kokeilemaan! Kun sen kuvioinnin tajuaa, niin se käy kädenkäänteessä. Ja siullahan on siihen jo lanka valmiina ;) Vinkkinä, et kannattaa olla tosiaan ne sopivan mittaiset pyöröpuikot, ei tipu silmukat.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin on! :) Iteki tykästyin niihin, ne kun peittää hyvin hiukset ja ponnarit alleen, eikä jää tukka pursottaa ikävästi. Ja pelastaa hyvin, jos on bad hair day ;) Varmaan tuun tekemään useammankin pipon, kunhan tässä tilaustöiltä ehdin väkertää! :)

      Poista