lauantai 24. elokuuta 2013

Villalangan värjääminen

Koska periaatteni on käsitöiden teossa, että kaikkea uutta pitää kokeilla, niin seuraavana vuorossa oli langan värjääminen. Tähänkin miä ajauduin tällä kertaa ihan vahingossa. Sain neuletilauksen ystävältäni T:ltä, mutta harmikseni en löytänyt sopivan sävyistä lankaa neuleprojektiin. Tutkiskelin vaihtoehtoja ja päätin kokeilla langan värjäämistä.

Ostin valkoista 7-veikkaa ja aloitin projektini ohjeen mukaan, joka löytyy täältä. Elintarvikevärin valitsin, koska miulla sattui löytymään kyseinen puteli kaapista ja halusin käyttää sen pois. Lisäksi se sattui olemaan juurikin oikeaa väriä (tässä tapauksessa punaista).

Ja lisäys edellä linkitettyyn ohjeeseen, että värjäämisen jälkeen kannattaa lanka vielä huuhdella vedessä, jotta imeytymätön väri lähtee pois. Itse huuhtelin niin kauan, että vesi alkoi olla kirkasta. Sen jälkeen kuumassa vedessä vielä liottaa lankaa, jotta väri kiinnittyy. Vesi ei edelleenkään saa sitten kiehua!

Mutta eihän kaikki tietenkään tapahtunut kuten olin pienessä mielessä kuvitellut! Väri ei valitettavasti ole se kaikkein tasaisin ja kiinnityskohdassa lanka jäi hyvin vaaleaksi värin osalta. Ei siis ihan sitä, mitä toivoin. Mutta lohduttelen itseäni sillä, että tuskinpa se haittaa itse työssä, koska hieman epätasainen väri tekee työstä hieman elävämmän! :)

Eikun odottelemaan, että lanka kuivuu ja keriä lanka takaisin kerälle. Nyt se on aikamoinen sotkusyherö, kuten kuvastakin huomaa. Jospa ensi viikon aikoihin pääsisin aloittelemaan uutta neuleprojektiani T:lle! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti